Pitkästä aikaa koitti se mainio hetki, että saimme Suomen maahan oikeanvärisen hallituksen. Kyllä tätä on totta vieköön odoteltu. Demarien ylivaltaa on kestänyt suhteellisen kauan.

Jos olisin ollut hallitusherra, en olisi ottanut mukaan vihreitä, vaan heidän tilalleen krsitillisdemokraatit. Vihreissä kun tuppaa olemaan vähän se vika, että kun panokset kovenevat (päätös ydinvoiman lisärakentamisesta), alkaa ote lipsua. Toivottavasti olen väärässä ja vihreätkin osoittavat osaavansa tehdä myös vaikeita päätöksiä. Ihan oikeasti kansakunnan oikeaa etua ajattelelemalla.

Huvitti vahvasti tänään Hesaria lukiessani. Presidenttimme, joka viime vaaleissa sai muhkean voiton (sentään vähän yli puolet äänistä) ei haluakaan ulkopolitiikan johtoon rakasta kilpakumppaniaan, vaaleissa selkeästi (vain vähän alle puolet ännistä) saanutta Sauli Niinistöä.

Minustahan ei toki ole rouva presidentin arvostelijaksi. Ihmetyttää kuitenkin hiukan tuollainen. Ei vaikuta fair play -hengeltä siinä muodossa kun olen sen oppinut ymmärtämään.

Vaikka en kokoomusta äänestänytkään, uskon vahvasti Saulin osaamiseen. Hänessä olisi miestä ottaa esille myös vaikeat puolustuspoliitiset asiat. Idässä on kohta pressanvaalit ja kuka tietää, minkälainen vanhan liiton mies sinne astuu johtoon.

Sauli ymmärtäisi senkin, että ei niiden maamiinojen poistamisessa varmaan niin hirveä kiire olisi ollutkaan. Ne kun eivät siellä varastoissa ole uhkana yhdellekään ihmiselle tällä planeetalla. Jos ne tarvii kaivaa esiin, niin silloin niiden uhkaa tarvittaisiinkin. Aika paljon kalliimmaksi ja aika paljon vaarallisemmiksi ovatkin nyt osoittautuneet rypälemiinat.

Mutta, tämä asiahan on varmasti huolella ja puolueettomasti mietitty jo silloin päätöstä tehdessä. Kunhan tässä vain kaivelen vanhoja asioita ja saan tikulla silmääni.