Aina se järkyttää.

Toki tietoa olikin venäläisten partisaanien  kauhutöistä Lapissa. Silti tämän päivän Hesarin kauhukuvat pysäyttävät. Lasten, perheiden, kotien tuhoaminen oli todellista elämää myös Suomessa. Vain reilut 60 vuotta sitten.

Näistä asioista on ollut pakko vaieta. Minun oli nuorukaisena vaikea ymmärtää isäni kertomaa: Samasta sodasta palanneet miehet kulkivat rintaman kahden puolen. Itäpuolella kunniamerkit röheästi rinnassa keikkuen. Länsipuolella päät painuksissa, ikään kuin olemassaoloaan häveten. Jotkut valopäät jopa röyhkeästi kysyivät: "Miksi sinne menitte?".

Saman sodan sankarit.

On hyvä, että totuudet vihdoinkin tulevat täysillä julki. Hyvä, että muistutetaan nykynuoria siitä, että todellisuus oli ennen erilaista. Idän varjossa.

Entä nykyajan suomalaislapset? Kuinka moni edelleen ruhjotaan. Nyt omien vanhempiensa taholta. Välinpitämättömyyden vankeina, vastuuntunnottomuuden uhreina. On rankkaa ajatella, että niin moni on onnellisempi poissa omien vanhempiensa luota. Laitoksissa.

Siinä miettimisen aihetta kylliksi.

Tapsa