Olavinlinna kauniissa Savossa on kuin järkähtämätön Suomi maailman pyörteissä. Paljon vettä, paljon asioita virtaa sen ohitse. On virrannut ja tulee virtaamaan. Välillä tyrskyt iskevät sen rantakallioon vihaisina, jopa armottomina. Väliin kesäauringon helotus saa sen muurit hohkamaan. Talven valta sen väliin peittää, mutta ei pysty sen sykettä hautaamaan. 

Niin olet Sinä, Suomi, kuin tuo vanha linna. Vakaana, järkähtämättä Sinä kuitenkin seisot. Olet kuin oma kansasi, vapaa ja luja. Moneen Sinua viedään ja vedetään. Sinua monesti riuhdotaan.

Mutta kansan mielessä pysyt aina vapaana. Isämme ja isoisämme Sinut kovalla uhrilla lunastivat. Vapautesi säilyttivät. Jotta Sinä ja kansasi saavat lujina edelleen vaeltaa tässä sekavassa maailmassa.

Eivät unohdu isien urheat teot. Eivät niiden miesten ja naisten ponnistukset, joiden edessä me nykyajan ihmiset voimme vain lakki kädessä, noyrästi, polvistua.

Tapsa